torstai 19. maaliskuuta 2015

Kevätkukkia

Heti aurinkoisten päivien tullessa ainakin minuun tarttui kevätfiilis ihan jäädäkseen. Yleensä keväällä iskeekin himo lisätä sisustukseen piristäviä väripilkkuja. Vaasien ja maljojen koristehiekat vaihtuivat valkoisesta, harmaasta ja punaisesta pirteän pinkkiin, ja sai koti muutoinkin hieman piristystä pinkin ja fuksian sävyissä.




keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Täydennystä kylpyhuoneeseen

Yves Rocher on vanha tuttu jo lapsuusajoilta, kuten varmasti monelle muulle. Vuosia Rocherin tuotteita on hyllystäni löytynyt ja taannoin Rocherilta saapuikin taas uusi paketti, joka sisälsi sekä suosikkituotteitani että uusia tuttavuuksia jotka taas lunastivat lupauksensa.


Rocherin tuotteissa olen ihastunut erityisesti ihonhoitotuotteisiin niin kasvoille kuin vartalollekin mutta joukosta löytyy myös luottotuotteita hiuksille.

Monoï de Tahitin eksoottinen tuoksu tuo mieleen etelänmatkat, ja toimii hyvänä rentoutuksena ja hoitona matkakuumeeseen.
Raikkaan marjaisaa Redberries -suihkugeeliä on saatavilla rajoitetun ajan.
Jardins du Monde -sarjan pirteän appelsiinintuoksuinen suihkugeeli on varmasti monelle tuttu.


Ruiskaunokkivettä ja seesamiöljyä sisältävät Un Matin au Jardin -vartaloemulsiot ihanissa kirsikan sekä sitruspuun kukkien tuoksuissa imeytyvät nopeasti ja jättävät ihanan hennon tuoksun iholle.

Sébo Végétal -sarjan puhdistusgeeli sekä puhdistusvesi, jotka korvasivat aiemmin kaapistani löytyneet Sebo Specific -tuotteet. Raikkaat ja sopivan kevyet tuotteet pintakuivalle mutta helposti rasvoittuvalle iholleni.

Botanical Expertise Nutri-Repair shampoo sekä hiusnaamio tekevät ihmeitä hiuksille. Ihania, kauniin kiillon ja helpon käsiteltävyyden jättäviä tuotteita, jotka ovat olleet erinomaisia omille juuresta helposti rasvoittuville mutta muutoin kuivahkoille hiuksilleni.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Uusi vuosi Innsbruckissa

New year - new beginnings, new dreams, new hopes... Vuosi on vaihtunut uuteen, tammikuu vaihtunut helmikuuksi, ja kevät alkaa pian lähestyvän maaliskuun myötä tehdä tuloaan...

Uusi vuosi vaihtui tällä kertaa kauniiden Alppien alla Inn-joen rannalla Innsbruckissa; vuodenvaihde oli hyvä aloittaa hyvässä seurassa sekä ilotulitusten, musiikin, valoshow:n sekä kaduilla tanssivien ja laulavien ihmisten ympäröimänä.

Aattona paikalliset ystävämme kutsuivat meidät illallistamaan luokseen; tarjolla oli mm. tyypillisesti itävaltalaiseen uuteen vuoteen kuuluvaa liha-fondueta; lihanpaloja (tässä tapauksessa nautaa, kanaa ja possua) kypsennetään joko öljyssä tai keitossa. Meille onnekseni oli tarjolla keitto (öljyfonduesta en voi sanoa kuulleeni kehuja), jota kutsuisin ennemminkin lihaliemeksi. Tällainen slow food sopii muiden tarjottavien kera erinomaisesti illanviettoon ja seurusteluun. Voisi olla hyvä hankinta itsellekin, toistaiseksi kaapista löytyy vain suklaalle tarkoitettu fondue-setti.







Edellinen uusi vuosi vaihtui Suomessa; Saksassa vietetyn joulun jälkeen poikaystäväni lensi kanssani Suomeen, joten vietimme uuden vuoden minulle tutummissa maisemissa. Tänä vuonna joulun olin itse Suomessa; Saksaan lensin vasta joulun jälkeen. Itävallassa asuvan poikaystäväni muu perhe siis asuu Saksassa, joten kahden maan väliä tulee siellä suunnalla minunkin reissattua.

Tällä kertaa sää oli Keski-Euroopassa aiheuttanut haasteita, joten aikainen lentoni oli siirretty kokonaan myöhemmälle, ja jatkoyhteys jätettiin omaksi selvitettäväkseni Frankfurtissa, jossa Lufthansan työtekijät juoksuttivat minua (ja muita) tiskiltä töiselle. Loppuviimein suuntasin Stuttgartiin myöhäisemmällä junalla. Koska lento oli myöhässä 4,5 tuntia, hain korvausta Flightright:n kautta, mutta korvausta ei tullut. Jos käy tuuri, parhaimmillaan korvauksia voi saada satoja euroja. Pitää siis tyytymäni kahvila/ravintola-voucheriin, joka sillä hetkellä oli kyllä ihan mukava lohtu.



Kaipuu Innsbruckiin on kova. Poikaystäväni lisäksi olen rakastunut Alppeihin, ihmisiin on päässyt jo tutustumaan paremmin, ja kaupunki itsessäänkin alkaa tulla tutummaksi. Itse Innsbruckin keskusta ei ole kovin monimutkainen eikä suuri; osittain siksi pidänkin siitä. Alppien ohella vanhat, upeat, koristeelliset ja värikkäät rakennukset ihastuttavat ilmeisesti muitakin kuin minua; vieraiden kielien konsertti ja kameroiden edessä poseeraavat aasialaiset muistuttavat hyvin siitä kuinka turismi on Tirolin alueen tärkein elinkeino. 

Kuuluisa kultainen katto (Goldenes Dachl)
Vasemmalla upea Helblinghaus

lauantai 19. lokakuuta 2013

Aurinkoa ja ensilunta

Hyvää myöhäistä huomenta tai jo oikeammin päivää tässä vaiheessa! Aurinko paistaa ja ensilumi on täälläkin vihdoin maassa. Kovin paljon kauniimmaksi ei voi syystalvinen päivä muuttua. Lunta en sen ihmeemmin ole odotellut, koska olen enemmän kesäihminen, mutta jotain kummaa taikaa siinä ensilumen satamisessa on. Ystäväni päivitti Facebookiin kuvan tyttärestään joka yritti raapia maanpinnalle kertyneestä vähäisestä lumesta lumipalloa. Muut tutut lapset ovat jo innoissaan myllänneet lumessa jota on muualla satanut isommissa määrin. Viime vuonna ensilumen tultua naapurin tyttö teki parkkipaikalla lumienkeleitä vaikka lunta ei ollut nimeksikään. Lasten riemu alkavasta talvesta ja lumesta on ihanaa. Pitäisi varmaan itsekin pistää talvivaatteet päälle ja reippailla kirpeän syystalvisessa kauniissa säässä hieman ulkona..

Tiedossa on kuitenkin siivoilupäivä ja jos malttaisi leipoakin, omaksi iloksi ja potentiaalisten kahvittelijoiden varalta. Muutoin saakin viikonloppuna puuhailla markkinoinnin opiskelutöiden parissa, hieman suunnitella loppuja opintoja ja ladata pattereita alkavaan viikkoon, tiedossa on alkuviikosta todella aikaisia aamuja ja töitä iltaan saakka. Näillä eväillä päivä käyntiin...

 Lasiastiat Muurlan Majakka-sarjaa, kuppi Filippa K/Röstrand, tabletti Zara Home. 


perjantai 18. lokakuuta 2013

Kynttilöin katettu senkki

Tänään tein sen taas. Tietysti minun piti hamstrata lisää samoja kynttilänjalkoja joita tovi sitten jo kotiutin. Senkkiä koristavien kynttilöiden kaveriksi päätin hankkia samoja toisen puolitusinaa lisää myös senkin toiseen päähän.


Kynttilänjalat sekä kukat ovat Tiimarista ja kukat on laitettu maljakon sijasta äidiltä saatuun shampanjacooleriin. Senkki on Hobbyhallista, mutta sen päällä oleva lasilevy on kuinkas ollakaan Ikeasta. Tv-tasoa hankkiessa hankin tv-tasolle mustan lasilevyn Ikeasta ja kotona innostuin että levyhän sopii kooltaan erinomaisesti myös tälle senkille. Seuraavalla Ikea-reissulla mukaan tarttui sitten valkoinen levy senkkiä varten. Levy suojaa pintaa, ja tuo kalusteelle kuin kalusteelle viimeistellymmän ilmeen. Ja myönnettävä on, että itse pidän kovasti valoa heijastavista ja muutoinkin korkeakiiltoisista pinnoista. 

Koristeoksa Sisustajan Nurkasta, click click

Nyt vain jäi kutkuttamaan ajatus laittaa senkin päälle peili, esimerkiksi tämä Ikean Songe-peili .
Kuva: Ikea
Senkin on pitänyt saada kaverikseen myös isompaa taulua, mutta näillä mennään nyt.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kauniita tekstejä - sisustustarrat

Myös minä kaikkien muiden joukossa olen ollut jo pitkän aikaa ihastunut (vai pitäisikö tätä jo rakkaudeksi tai kiintymykseksi kutsua kun se vain kestää ja kestää) kauniisiin, ajatuksellisiin teksteihin osana sisustusta. Viime vuonna asuntoon muuttaessa kiinnittelinkin heti ensimmäisen tekstitarran paikoilleen, joka toivottaa vierailijan sekä asukkaan tervetulleeksi jo ovella.


Eilisessä aloituspostauksessa jo vilahtanut Enjoy Life tarra löysi paikkansa keittiöstä. Kaapiston välitilassa on laatoituksen sijaan käytetty levyä, joka on pohjana tasaisuutensa puolesta aivan täydellinen. Ja kun kyseessä on valkoinen tarra, vaatii se tietysti värillisen pohjan ja tässä tapauksessa harmaa sävy toimii erittäin hyvin valkoisen tekstin kanssa.
 
Enjoy Life.


3-osaisen Love Always, Laugh Often & Live Well -tekstisarjan teksteistä 2 löysi paikkansa eteisestä kylpyhuoneen oven vieressä olevasta pienestä seinätilasta.

Love always. Laugh often.

Nähtyäni sarjan kaksi ylimmäistä kuvaa seinäkalenterissa tiesin heti haluavani ne näiden tekstien kanssa seinälle eli pääsin pienen skannaus- ja leikkausaskartelun pariin. Kaksi muuta kuvaa on löydetty netin uumenista armottoman haun päätteeksi ja toista käytinkin hieman kuvankäsittelyohjelmassa sävy- ja retusointikorjauksessa.

A good laugh is sunshine in a house.
Tästä kuvasta tulee aina hyvälle tuulelle.


Retusoinnin ja sävytyksen pieniä ihmeitä

Tähän kollaasiin oli siis tarkoituksena lisätä vielä viimeinen Live well -teksti sopivilla kuvilla (kehykset ovat valmiina odottamassa) joten hieman keskeneräinenhän kokonaisuus on, joskin toimii sellaisenaankin.

Tekstejä löytyy myös muualtakin, mutta mistä..? Jatkoa luvassa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kurkistus näytön taakse

Uuden blogin aika. Olen kirjoitellut aikani kynsiblogia, ja nyt tuntui että on aika jonkin muun. Vanha blogi jatkaa toistaiseksi, mutta varoitella voinen että tännekin tulee varmasti eksymään kynsiaiheisia postauksia. ;)

Näppäimistön takana on siis vielä kolmenkymmenen pienemmällä puolen olevan nainen, joka asuttaa yksin pientä mutta kaunista yksiötä. Muutosta siltikin haaveillen, mutta katsotaan mihin tämä elämä tästä vie. Työskentelen kaupan alalla, samalla opiskellen. Harrastukset ovat hieman sitä sun tätä, milloin mitäkin ehdin. Koruntekoa, kynsipuuhasteluita rakennekynsien ja koristeluiden parissa, sisustamista, pieniä diy-juttuja, ja viimeisimpänä neulonnan opettelu.

Matkustaminen on lähellä sydäntä ja nälkä nähdä maailmaa on suuri. Saksassa tuleekin jatkossa vierailtua useammin saksalaisen poikaystävän vuoksi. Lentoliput joulukuulle onkin jo varattu ja odotan kuin kuuta nousevaa että saan suunnistaa taas kohti Helsinki-Vantaata ja sieltä Stuttgartiin ja nauttimaan joulun pyhistä ihanassa seurassa. 


Tervetuloa blogiini, toivottavasti viihdyt!